20/10/2015

Kauneinkin kesä lakastuu ja ruskan värihehkun jälkeen on vain autius ja paljaus

Kävin tänään isin kanssa sytostaattihoidoissa. Häntä siis hoidettiin, ei minua. Nappasin mukaani pienen vihkosen surusta (teksti: Kari Koivu, graafinen suunnittelu: Tytti Heikkinen, painatus Redfina Oy, julkaisija: Suomen Syöpäpotilaat ry).  Otsikon lainaus on vihkosesta. Tässä ote:

 "Jokainen ero ja lähtö voi olla lopullinen. Jokainen ero ja lähtö on kuin pieni minän kuolema. Myös ympäröivä luonto opettaa meitä. Kauneinkin kesä lakastuu ja ruskan värihehkun jälkeen on vain autius ja paljaus. Näin elämä on opettanut meille luopumista, vaikka emme ehkä ole sitä niin ymmärtäneet."

metsä2
"Elämä jatkuu ja muistojen sirpaleista syntyy jotakin uutta. Ellemme opi suremalla luopumaan, emme voi ottaa vastaan mitään uutta. Moni on jälkeenpäin kokenut raskaan suruajan myös uutta luovana ja puhdistavana. Elämään on syntynyt uudenlaista syvyyttä. Särkyneestä on syntynyt entistä vahvempaa ja ehyempää. Ei ole tietä surun yli tai ohi, mutta on tie surun läpi uuteen toivoon ja rohkeuteen."

 Sanat puhuttelivat, vaikkei kukaan olekaan vielä kuolemassa. Elämä on muuttunut hurjasti; olen nykyisin itsellinen nainen. Huh, nainen on niin outo sana. Tunnen oloni tytöksi. Päätös on joka tapauksessa tähän hetkeen oikea. 

Luopumista, uuteen totuttelua. Sairautta, epävarmuuden sietoa, tyhjyyttä.

metsä

No comments:

Post a Comment